Jos olisin töissä ajattelussa,
istuisin varmaan liukuhihnalla,
kokoaisin paloja toisiinsa,
hylkäisin vialliset osat.
En tosin aina.
Silloin jossain päin maailmaa,
joku kiroaisi, kun lapsi sai leluksi avioeron.
Laiskottelisin varmaan paljon.
Jos minulla olisi pomo,
saisin potkut.
En koskaan katsoisi,
mitä hihnan toisessa päässä tapahtuu.
En edes tietäisi, missä kohtaa hihna päättyy,
vai yhdistyykö se toiseen hihnaan, jonka ääressä istuu toinen mies.
Tai nainen, jos se on mahdollista.
Päivästä toiseen yhtä ja samaa.
Osana jotain itseäni suurempaa.
Mikä pahinta.
Joka aamu kun heräisin,
en uskoisi uniani todeksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti